Friday, December 14, 2007

Sodexho Old Mill

Joskus aiemmin on jo tullut kokeiltua Old Millin tarjontaa, silloin annoksena oli kebab riisillä. Tällä kertaa työmaaruokalassamme tarjolla oli pita-kebabia, joten pitihän sitäkin kokeilla.


Ensin annoksen hyvät puolet: salaattia, juomia ja leipää voi ottaa sen verran kuin haluttaa ja hintaan kuuluu myös jälkiruoka tai hedelmä. Sitten itse asiaan...

Kun eteensä saa tuollaisen kebabin, niin melkein itku tulee. Reunoilta kuivahtaneen littanan leivän sisällä oli surkean vähän lihaa, varmasti vähemmän kuin 50 grammaa. Jalopenoja, sipulia ja salaattia sinne sai tunkea itse sen verran kuin halusi, mutta liha ja kastike ovat kuitenkin kebabin tärkeimmät osat. Ensin mainittua ei siis tässä annoksessa juuri ollut ja harmitusta lisää se, että kastikkeet olisivat olleet ihan ok. Periaatteessa kasassa olisi siis ainekset ihan kelvolliseen kebuun, mutta nyt lopputulos on lähinnä huvittava.

Annoksen hinta kaikkine lisukkeineen oli 7:60, missä ainakin pari euroa liikaa. Arvosana kebulle 6+.

Wednesday, October 31, 2007

Woti's






Woti's löytyy osoitteesta Yliopistonkatu 39-41. Paikka kehuu tarjoavansa aitoa suomalaista kebabia ja sitähän sieltä saikin. Kebu on enintään keskivertokamaa, hinta keskivertoa korkeampi ja palvelua ei juuri ole. Aitoa suomalaisuutta oli siis tarjolla.


Yllä Kaniun Woti, jonka lisukkeeksi tuli muutaman minuutin päästä annos ranskalaisia. Limuineen hintaa kertyi alennuksessa 7,95, mikä on pari euroa liikaa. Alennus kuitenkin piti hinnan siedettävänä.

Annoksen kastikkeena on Maanjäristys-versio, joka oli kerrankin luvatun tulinen, se oli ylivoimaisesti annoksen paras osa. Liha oli kuitenkin kuivahtanutta ja leipä kumimainen. Lisäksi kaalia oli suhteettoman paljon. Ehdoton pohjanoteeraus olivat kuitenkin ruokailuvälineet, Woti's taisi olla ensimmäinen paikka, jossa piti syödä pahvilautasilta muovisin ruokailuvälinen. Yleisarvosanaksi tulee seitsemän puoli, mikä sekin on aika armeliasta.




Yllä kuva w:n tilaama "iso" lounaslautanen. Kuten kuvasta voi jo päätellä, on lihan osuus annoksessa varsin vaatimaton, ollakseen nimikkeellä "ISO". Liha oli hyvänmakuista mutta osittain kuivaa, kastikkeet kohtalaisia ja ranskalaiset ala-arvoiset. Perunat olivat lilluneet ilmeisesti liian kylmässä rasvasssa, ja tästä johtuen imaisseet sisäänsä tuhdin annoksen öljyä. Kertakäyttöaterimet vähentävät syömisnautintoa melkoisesti. Arvosana 7.

Loysan valinta oli myös ns. 'iso' lounaslautanen. Annos oli kuitenkin suhteellisen pieni ja mestasta sai näin poistua hieman nälkäisenä. Liha oli kuivahkoa ja sitä oli erittäin vähän, eivätkö ranskalaisetkaan tehneet säväystä. Kastike oli kyllä ihan ok. Kokonaisuudessaan Suomi-kebabista jäi huono maku ja siksi arvosanaksi vain 6 ja puoli, eikä tarvitse vähäänaikaan kyllä Wotissa käydä...



Tuesday, September 25, 2007

Kebab & Pizzeria Ege 1


Tämänkertainen kohteemme sijaitsee Varissuolla osoitteessa Kousankatu 1. Talo on ruma, mutta itse ravintola on poikkeuksellisen tilava ja siisti. Sisustukseen kuuluu mm. akvaario ja hienot kangasmatot.

Kaniu valitsi fetarullan väkevällä kastikkeella, josta ei ollut lounastarjousta ja hinnaksi tuli hieman suolainen 7.20€. Mutta ei se mitään, maku oli varsin mainio. Liha, salaatti, kastikkeet ja leipä olivat kaikki kierroksemme parhaasta päästä. Kastiketta tosin oli ehkä hieman runsaasti ja loppuleipä oli hieman vettynyt, mutta ei se tahtia haitannut. Annoksen koko oli riittävä, yhtään isompaa annosta ei jäänyt kaipaamaan. Hinnan huomioon ottaen yleisarvosanaksi voisi antaa tuollaiset kahdeksan puoli.

Löysä valitsi listalta perusrullapötkön, koska lounashinta kyseiselle tuotteelle vaikutti passelilta 5€geä. Pötkön kuori oli rapea ja alkuvaikutelma rullasta hyvä. Kastikkeksi olin valinnut miedon vaihtoehdon ja se osui väärään, koska se ei maistunut oikein miltään. Salaatin kastike oli kuitenkin hyvää ja antoi näin makua rullalle. Liha ihan ok, ehkä vähän mautonta kuitenkin. Rulla oli +110 kiloiselle sopivan kokoinen, nälkä ei jäänyt vaivaamaan. Hinta/laatu/määrä suhde oli kuitenkin kohdillaan ja makukin keskitasoa parempi. Arvosanaksi åtta½.



W:n perusjötkylä. Täyttä tavaraa alusta loppuun. Arvosana 9-. Ihan kärkipään mestoja.

Tuesday, September 18, 2007

Kuningas Kebab



Kuningas Kebab löytyy osoitteesta Itäinen Pitkäkatu 90.





Kaniun valinta kohdistui tällä kertaa iskenderiin, jonka lounashinnaksi vesilasin kanssa tuli hiukan yli yhdeksän euroa. Melkoisen kallista siis vaikka lounasalennuksen saikin. Kastikkeet olivat hyviä, mutta niitä oli ehkä hieman liikaa eikä väkevä kastike tuntunut mitenkään erityisen väkevältä. Olisi ehkä pitänyt kokeilla superhot-kastiketta, mutta ei näistä voimakkuuksista koskaan tiedä etukäteen. Salaatti oli hyvä ja monipuolinen, kuvassa näkyvää punaista kummaa möykkyä en tunnistanut, mutta hyvältä se maistui (KK:n kotisivuja selaamalla pallukka paljastui pepperbelle chiliksi). Myös marinoidut valkosipulinkynnet olivat hyviä. Leipä oli jotain tavallista valmiiksi viipaloitua leipää paloiteltuna, ei mitenkään ihmeellistä. Liha oli ihan ok, mutta ei poikennut muista mitenkään erityisesti edukseen. Melkoisen korkean hinnan huomioon ottaen yleisarvosanaksi tulee 8+.


Kuningas taitaa olla ensimmäinen suomalaisomistuksessa ollut kebupaikka, jossa olemme käyneet joukolla. Suomalaisuus näkyi myös selvästi, annoksen hinta oli reilusti normaalia korkeampi, vesilasillisellakin oli oma hintansa (muualla saa yleensä kokonaisen kannullisen ilmaiseksi), palvelu oli huonompi (ei pöytiin tarjoilua + pöytä tyhjennettiin itse) ja henkilökunta oli tavallista töykeämpää... Vaikka syötävä olikin ehkä jonkun verran keskivertoa parempaa, kilpailuasetelma ei vaikuta kovin hyvältä.






Vaikka tupla-vee on tottunut kunkkulainen, oli edellisestä vierailusta kulunut jo pitkä aika (ainakin vuosi). Hieman jurosti esiintyneeltä myyjältä w sai kuin saikin tilattua skebu-ranskalaisannoksen. Annos oli periaatteessa herkullinen ja koostumukseltaan ansioikas. Hyvät ranskalaiset ja salatti, hyvää majoneesia jne. Liha kuitenkin tuotti suuren pettymyksen liialla suolaisuudellaan. Annoksen syömisen jälkeen suola poltteli suuta vielä useita tunteja. Ryöstöhinta annoksesta laskee hinta-laatu-pisteitä pahasti. Maku 8½, Hinta-laatusuhde 6.
Löysä valitsi Suomikebabista normaalin kebabin ranskalaisilla. Listahinta oli tosi ryöstökapitalistinen 9.20€ ilman nestettä(vesilasi +0,50€). Lounashinnaksi tuli 8.30 €. Annos oli sopivan kokoinen ja kastikkeet hyviä. Erityisesti valkosipulin ystävänä kynnet olivat loistavia. Kuitenkin liha oli extraordinary suolainen, vielä kello 19.00 aikaan illalla vettä piti kaataa alas kurkusta. Yleisesti ottaen kuitenkin ihan ok tavaraa, mutta hinta + palvelu + ruoan suolaisuus ynnättynä 8 arvoinen setti.




Monday, September 3, 2007

Back in business - Hallis kebab & pizzeria




Tämänkertainen kohteemme Hallis Kebab & Pizzeria löytyy osoitteesta Gregorius IX:n tie 8.





Kaniu valitsi tällä kertaa iskenderin, joka puolen litran limun kanssa maksoi 6:80. Ei siis kauhean paha hinta. Tomaattikestike oli ihan ok, mutta salaattikastike oli hiukan vetisen mautonta. Kalpeudestaan huolimatta liha maistui ihan hyvältä. Kokonaisuus ei siis ollut mitenkään poikkeuksellisen suuri kulinaristinen nautinto, mutta päihitti kuitenkin monta huonompaa yritelmää. Yleisarvosanaksi voisi antaa kahdeksikon.






Jäsen Loysae otti listasta tapojensa mukaan los rollaattorin. Spaddu näytti varsin isolta, mutta se oli suureksi pettymykseksi vain silmänlumetta, koska patonki oli pakattu Löysään :) ja päissä oli vain ilmaa. Yleismaku ei paljoa hivellyt suuta, liha kyllä ihan ok tavaraa. Nälkä jäi ja paino alkaa pudota...... Arvosanaksi seiska.


Pidemmänaikaa hiljaiseloa skebuskenestä pitänyt w mäjäytti masuunsa perus-(rol)laattorin. Leipä oli ohut, ja pinnalta mukavan rapsakka. Liha väriltään melko vaaleaa, mutta maultaan vähintään keskinkertaista. Salaatti raikasta, mutta salaatinkastike ei kovin hyvää. Paikka raameiltaan oli siisti ja viihtyisä. Yleisarvosana 8+.

Thursday, August 16, 2007

Kebu ala Ruskon k-p




Jäsen W otti tehtäväkseen testata uutuutta kiiltelevän Ruskon kebab pizzerian tarjonta. Tukijoukkoina mukana oli ulkojäsenet Catia ja pikku-wii. Kyseinen ruokala on vallannut tilansa perinteikkäältä Ruskon grilliltä (se entinen seo). Grillin tilat ovat kokeneet pintaremontin ja asiakastilaakin on saatu vähän laajennettua. Ihan ookoo putka, joskaan ei nyt ihan Turun seudun upeimpia kebuluolia... Yleisvaikutelma siisteydestä oli ihan ok....


Testiryhmä tilasi pari annosta, yhden fetarullan ja yhden keburanskalaisilla annoksen. Eineksit otettiin mukaan ja nautittiin yksityistiloissa hyvässä seurassa. Seuraavassa kommentit:


W latasi masuunsa jo vakioannokseksi muodostuneen rullan fetalla. Kokemus oli kaukana mielyttävästä. Erikoisen kumiseksi paistetun leivän sisään oli mätetty kohtuullinen annos lihaa, jonka maku ei ollut hääppönen. Lihan ja muutama kaalinrämmäle oli hukutettu raakalaismaisesti mitäänsanomattomaan kastikkeeseen. PHööks.... No, kyllä sitä nyt söi, ennemmin kuin selkäänsä otti... arvosana 6,5.




Catian ranskis mättö: peruskouluarvosana 6, liha mauton, ranskikset niljakkaat ja vanhan rasvan makuisia. Salaattia liian vähän. Nälkä kyllä lähti...

Saturday, July 21, 2007

Araz


Kebab Pizzeria Araz sijaitsee osoitteessa Puutarhakatu 11-13.

Päätin tällä kertaa tilata hieman pienemmän annoksen ja päädyin pita-kebabiin. Tarkemmin sanottuna Hawaiji -sellaiseen, koska siinä on suosikkiani ananasta. Kastikkeena tietysti väkevä versio.


Miten tuon nyt sanoisi nätisti, annos on hieman aneemisen ja värittömän oloinen ja vieläkin pienempi kuin odotin. Ainakin Nummiksen ja FC Kebabin pita-kebabit ovat isompia. Hintaa kuitenkin oli 5:90, mikä tuntui aika paljolta.

Maussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, sekä liha, salaatti että kastike maistuivat hyvältä. Kastiketta ei ollut liikaa, joten pitaleivän loppu ei vettynyt mössöksi, kuten joskus käy. Väkevä kastike oli kerrankin nimensä mukaista, suurin polttelu alkoi vasta syömisen jälkeen ravintolasta poistumisen jälkeen...

Hinnan huomioon ottaen yleisarvosanaksi tulee kahdeksikko.

Wednesday, May 9, 2007

Kebab Pizzeria Galaxy

Osoitteessa Kalevantie 30 sijaitsee kovasti grillikioskia muistuttava Galaxy. Sisällä on kaksi 4-6 hengen pöytää ja pari yksittäistä istumapaikkaa. Ulkoa löytyy vielä kaksi muuta pöytää.

Valintani oli tällä kertaa aurajuustorulla väkevällä tomaattikastikkeella ja majoneesikastikeella. Jälkimmäisen vaihtoehtona olisi ollut valkosipuli. Tarjoushinta oli 5:20€.


Rulla tuli folioon käärittynä, mistä en oikein pidä. Toki rulla pysyy paremmin lämpimänä, mutta kastikkeet valuvat syötäessä rullan loppupäähän ja liottavat sen vähemmän houkuttelevaksi.

Maultaan rulla oli mainio, tulinen kastike oli sopivan tulista, liha oli maukasta ja salaatti tavallista monipuolisempaa. Annoksen koko oli riittävä, mutta ei aivan riittänyt päihittämään suurimpia kilpailijoita. Lihan suhteellinen osuus ei ollut kovin suuri, kasviksia ja leipää oli aika paljon. Ei kuitenkaan niin paljon, että siitä olisi ollut haittaa.

Kokonaisarvosanaksi voisi kahdeksan puoli olla sopiva.


Update: Ruokailua seuranneesta janosta päätellen suolaa oli riittävästi...

Thursday, May 3, 2007

Milan

Tällä kertaa käväisin Eerikinkatu 5:ssä sijaitsevassa Milanissa.
Annokseksi valitsin edullisen ateriapaketin, johon kuului kebab ranskalaisilla väkevällä kastikkeella ja puolen litran limu.
Tomaattikastikkeessa oli mukavasti potkua, mutta majoneesi oli kovin vetistä. Salaatti oli koostumukseltaan normaalista poikkeava, se oli lähinnä porkkanaraastetta ja kaalia, mukana hiukkasen sipulia ja tomaattiviipale. Salaatti ei oikein iskenyt.
Ranskalaiset olivat mukavan rapeita, parempia ei juuri taida saada hampurilaispaikat ja ravintolat mukaan lukien.
Annoksessa lihaa oli suhteessa aika vähän, mikä olisi harmittanut huomattavasti enemmän, jos se olisi maistunut paremmalta. Nyt liha jotenkin kummassa näytti rasvaiselta ja maistui kuivalta!
Kokonaisuutena annos oli jonkinmoinen pettymys, ei ansaitse seiskaa parempaa arvosanaa, vaikka kohtuuhintainen olikin. FC Kebab on totuttanut niin paljon parempaan.



Monday, April 23, 2007

Broadway 2

Pitkän tauon jälkeen kävimme tutustumassa uuteen paikkaan, Koivulan liikekeskuksessa sijaitsevaan tilavaan ja siistiin Broadway 2:een.



Yllättäen Kaniun valinta oli tällä kertaa kebab kermaperunoilla, 6,50€. Vastaavia makeita kastikkeita ei aiemmin ollut tullut vastaan, mutta mielellään niitäkin maisteli. Väkevässä kastikeessa oli mukavasti potkua. Kokoa annoksella tuntui olevan reilusti vaikka perunoita ei niin kovin paljon ollutkaan, lihaa siis oli keskivertoa enemmän. Hinta-laatusuhteeltaan varsin kelpo annos, vaikka kalliimmasta päästä olikin. Kuvassa on havaittavissa lievää innostuksesta johtunutta tärinää, parin viikon tauko kiertueessa oli selvästikin liian pitkä.

Wednesday, March 28, 2007

Vertailutason tarkistus

Autonkuljettajana toimivan tupla-veen lomaillessa oli hyvä tilaisuus käydä tarkistamassa melkein naapurissa sijaitsevassa Nummiksessa tietynlainen arvostelujen perustaso. Nummiksen rullathan ovat järjettömän suuria, tällä kertaa valitsin kuitenkin nykyisen favouriteni, kebabin kermaperunoilla, 5.50€.

Salaatti oli ok, mukana suosikkini etikkakurkku ja tomaatiakin, perunat ja liha kierroksen paremmasta päästä. Kastikkeet eivät ole kaikkien ryhmäläisten mieleen, mutta ainakin itse pidän paikan kastikkeista. Suolaa annoksessa on ehkä keskivertoa enemmän ja tällä kertaa annos näytti lautasella normaalia pienemmältä. Ovat tainneet vaihtaa suurempiin lautasiin, sillä täyteen siitä ainakin tuli. Arvosanaksi ysi miinus.

Thursday, March 22, 2007

Ali Baba

Tällä kertaa Kaniu kävi soolomissiolla uudessa osoitteessa Vanha Hämeentie 11 sijaitsevassa Ali Babassa, joka oli jostain syystä jäänyt väliin kiertueellamme. Kuvassa olevat kaksi henkilöä eivät siis ole Loysae ja W vaikka yhdennäköisyys onkin melkoinen.

Tällä kertaa annoksena oli Hawaiji Kebab, jonka kuuden euron hintaan kuuluu myös salaatti. Se tosin muodostuu lähinnä etikkasäilykkeistä ja pastasta, joten tällä kertaa se jäi syömättä. Pöytään tuotiin varsin muhkean kokoinen mötikkä, joka herätteli toiveita siitä, että tällä kertaa ruokailuun voisi kulua parikin tuntia...


Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun rapean kuoren sisällä olikin lähinnä ilmaa. Syötävää oli silti ihan riittävästi, mutta annoksen ulkonäkö johti kyllä pahasti harhaan.

Täytteenä pötkön sisällä oli väkevää kastiketta, lihaa, ananasta ja aurajuustoa. Mahdollisesti myös tavallista juustoa. Salaatti siis puuttui kokonaan eli oikeastaan lautasella oli samat ainesosat kuin pitsan tilatessa olisi saanut.


Maku oli ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Liha oli hieman mautonta ja annos olisi tosiaan kaivannut hiukan salaattia. Väkevä kastike kuitenkin lämmitti mukavasti ja poltteli huulia toisin kuin monen muun paikan väkeväksi mainostettu kastike. Kaikenkaikkiaan yleisarvosanaksi voisi antaa tyydyttävän kasin.

Thursday, March 15, 2007

FC Kebab, osa II

Kaniun kebab kermaperunoilla oli maultaan kierroksella vastaantulleiden ykkönen. Erikoisplussa hyvästä salaatista. Kooltaan annos ei ollut aivan suurimmasta päästä, hintaa oli kuitenkin vain viitonen, joten tarvittaessa niitä voi syödä vaikka kaksi... Yleisarvosana yhdeksän puoli. Syömistä seuranneesta janosta päätelleen suolaa oli riittävästi.

Kuvassa nuoremman kebabarvostelijamestarin maha, ja mättö ranskiksilla. Taattua tavaraa. Nälkä lähti, jano tuli ja lopputuloksena hyvä mieli... Taattua tavaraa näiltä potkupallokerholaisilta... 9+

Löysän Goatse rulla.

Tuesday, March 13, 2007

Memory Times

Tämänkertainen tutkimuskohteemme sijaitsee osoitteessa Puutarhakatu 11.



With special quests Pekka "the Musil seller" Kankaanpaeae & Tuomas "Mitnick" Alijäämä-vuotila.

Kuvassa jäsen w:n käsi, ja Musilin mättöannos. VV:n kommenttina "Ranskikset ylirasvaisia ja maku tunkkainen. Ei hyvä..". Arvosana 7-
Rullat tulivat foliopakettiin käärittyinä. Hedelmän tarkoitus lienee erottaa väkevä kastike miedommista versiosta. Ainakaan sitä ei tullut miedempien rullien mukana.

Paketti avattuna rullaa ei voi pitää kovin houkuttelevan näköisenä.

Löysä pisti silmänsä 5,50€ lounas hintaiseen fetapötköön. Rulla tuli lautasella foliokortongissa, josta oli varsin kätevä kyllä lähteä mättäämään sitä kiduksista alas. Mielestäni aika maukas, mutta hieman liian kostea pökäle ja loppukastikesatsit valusivat foliokummin pohjalle. Määrä oli varsin okei. Btw. toinen kiertueella vieraileva stara Musili-Pekna huomasi, että kebap myyjän haskaat oli sormien välistä ihan mustat. Niin että sitä diarreaa odotellessa :/ Numero seven and halv pointsia.

Tuo loppupökäle näyttää kyllä aika pahalta... Kaniun valinta kohdistui tällä kertaa 5.50 maksaneeseen tavalliseen rullaan väkevällä kastikkeella. Määrällisesti syötävää oli tarpeeksi, rulla olisi voinut olla jonkun verran rapeampikin ja kastike maistui kumman makealta. Salaatti oli lähinnä kiinankaalia. Viimeaikoina on tullut totuttua paljon paremmalta maistuviin esityksiin, siksi tälle arvosanaksi 7.

Monday, March 12, 2007

ASO

Tällä kertaa vuorossa oli osoitteessa Yliopistonkatu 12a sijaitseva ASO. Tarkkaavaisimmat lukijat voivat löytää kuvasta sekä jäsen-W:n että jäsen-Loysan.


Loysae otti tavanomaisen tapansa mukaan los rulla pötkön. Yleisvaikutelmana pötkilö oli lattea kuin pannukakku. Kastike erottui muista aikaisemmista ehkä pienellä pikanttimaisuudellaan, mutta oli kuitenkin varsin kelvollista. Liha oli myöskin ihan maukasta sekä salaatista ja etikkakurkuista plussaa. Lyhyelle, mutta varsin solakalle miehelle jäi nälkä, mutta hinta oli kyllä tässä paikassa kohdallaan. Joten annan arvosanaksi sieben.



Seuraavana vuorossa Kaniun kebab kermaperunoilla, jonka mausta ei oikein mitään isompaa vikaa löydy. Toisaalta siinä ei myöskään ollut mitään erityistä kiitettävää. Pientä plussaa etikkakurkusta ja miinusta perunoiden vähäisestä kermaisuudesta. Kaiken kaikkiaan keskivertoannos, josta puuttuu tietty miehinen potku ja substanssi. Erittäin kohtuullinen lounashinta huomioon ottaen tälle neitiväen annokselle arvosanaksi tulee kasi plus.


Kebu riisillä, halpa lounashinta -perusmättöä, ei mitään erikoista.... 8

Perjantai 9.3.2007 Nummis

Nummis sijaitsee osoitteessa Vanha Hämeentie 19.
Loysae kävi napostelemassa Nummiksen tavallisen rollaattorin 5€.
Vähän keskikokoista isompi malli ja hinta/märä/laatusuhde oli kohdallaan.
Arvosana parempaa keskitasoa 8+.

Wednesday, March 7, 2007

FC Kebab

Melkein naapurista, osoitteesta Tammitie 5 löytyy äskettäin avattu paikka, joka vaikutti varsin siistiltä ja viihtyisältä. Kesää varten pihalta löytyi jo puinen terassi ja sisällä lämmitti aito takka.


Yllä Kaniun ananasrulla, 6€. Lihaa oli reilusti, maku oli hyvä. Ananaspalat olivat ehkä hiukan turhan kosteita ja viilensivät lihaa, joka oli hieman liian haaleaa ja laskee arvosanaa. Väkevä kastike ei ollut mitenkään väkevimmästä päästä. Yleisarvosana 9-


Jalkkipallokebab yllätti jäsen tupla-veen positiivisesti. Tunnelmallinen paikka, mukava henkilökunta ja mikä tärkeintä kebab oli hyvää. Yllä kuvassa se "tavallinen", eli rullaati fetalla. Tämä möhkäle pesee kaikki tämän kiertueen aikaisemmat jöötit. Tätä paikkaa voin suositella... 9++.

Löysä työnsi mahalaukkuunsa FC-kebabin "kuningas rullan", joka oli nimeltään FC-kebab special enterprice tai jotain sinne päin (8 euroa). Rulla sisälsi normaaleiden täytteiden lisäksi kolmet juustot; feta, sinihome, mozzarella. Liha, salaatti ja kastike erinomaisia. Rollaattori oli varsin tuhti paketti, mielestäni täyttävin rulla tähän mennessä tällä kiertuella.
Arvosana sama kuin Kaniulla 9-.

Friday, February 23, 2007

Harhapoluilla vanhassa tehtaassa

Kun työmaaruokalamme Old Millin Sodexho tarjosi kebabia kahdella kastikkeella, päätti Kaniu käydä kokeilemassa sitäkin, vaikka listalla mennään vasta A-kirjaimen kohdalla...


Eli lautaselle tuli kebab riisillä kahdella kastikkeella. Salaattia sai kahmia haluamansa määrän. Liha oli tehdasmaista puristetta, ei aidosta lihaköntistä höylättyä, mutta maultaan kohtalaista. Suolaa annoksessa oli varmasti tavallista vähemmän. Tomaattikastike oli pirteän tulista, vaalea hieman vetisen oloista, mutta silti kohtuullisen maukasta. Olisihan tuota syönyt enemmänkin. Lounaspaketin hinta taitaa olla 7.90, mikä on melko paljon normaalista kebab-lounaasta maksettavaan hintaan verrattuna. Arvosana 8-

Wednesday, February 21, 2007

Coming soon, week 9 ja Amore Italiano....

Monday, February 19, 2007

Alan miehet Pernossa




Tupla-vee tilasi lounashintaan (5 eukkoa) perus satsin, eli rollaattorilla fetalla. Mötkäle oli riittävän kokoinen ja liha-salaattisuhde kohdallaan. Rullan kuori oli ehkä hieman mauton. Keskiverto mättö, kouluarvosana 8. Ei pettymys, mutta ei erottunut myöskään massasta. Lihassa mukava vihertävä värisävy...

Loysae tunki sisuksiinsa rollaattorin tuplalihalla. Aika kapitlistihinta 7,5€, mutta tähän mennessä ensimmäinen setti, joka laittoi vyön nyöriä löysemmälle. Veikkasin että oli yli kilon pökäle. Mielestäni salaatti, liha ja kastike kaikki oli ok, ei mitään negatiivista sanottavaa. Numero kahdeksan ja puoli päälle. Suurin rulla tähän mennessä, tästä on hyvä jatkaa.




Kaniu kokeili tällä kertaa kebabia juustoperunoilla (5€), annos oli varsin maittava, muttei mitenkään erityisen suuri. Perunat olivat suussasulavan maukkaita, salaatti oli monipuolinen ja tuore, erityisplussa mukana olleesta etikkakurkusta. Pääasia eli liha oli sellaista keskivertokamaa, ei juuri poikennut monista muista edukseen, mutta ei myöskään hävinnyt niille. Toisin kuin viime viikolla liha oli riittävän lämmintä. Kastikkeen piti olla väkevää, mutta se oli hyvinkin mietoa. Yleisarvosana 8½